PJ-Metalli on Lapin vahvin yritys
PJ-Metallin perustajakaksikko, projektipäällikkö Jukka Mujunen (vas). ja toimitusjohtaja Pekka Törmä.
Kuva: YLE / Kimmo HiltulaLapin vahvin yritys on tänä vuonna torniolainen PJ-Metalli. Maakuntien vahvimmat yritykset palkitseva Suomen Asiakastieto Oy antaa tunnustuksen yrityksille, joiden rakentaminen on ollut kestävää.
Yritysten tietoja tarkastellaan viiden viime vuoden ajalta.PJ-Metalli on perustettu vuonna 1993. Sen toiminta koostuu metallirakenteiden valmistuksesta ja asennuksesta sekä kunnostustöistä.
Toimitusjohtaja Pekka Törmä arvioi PJ-Metallin lähitulevaisuuden näyttävän hyvältä. Kiitosta Törmä antaa erityisesti ammattitaitoiselle henkilökunnalle.
- Ammattitaitoisen henkilökunnan myötä on todistettu, että yrityksen tuotteet ovat hyviä. Lisäksi on tärkeää, että henkilökunta on pysynyt koko ajan samana. Henkilökuntaa on vaihtunut vain, jos joku on jäänyt eläkkeelle tai lähtenyt opiskelemaan, Törmä sanoo.PJ-Metallin perustajakaksikko, toimitusjohtaja Pekka Törmä ja projektipäällikkö Jukka Mujunen ottivat palkinnon vastaan keskiviikkona Oulussa järjestetyssä tilaisuudessa.YLE Perämeri



